Syyslomamökkeilyt

Viikonloppu meni mökkeillessä Sievissä. Lauantaina ajettiin aina Vuolijoelle asti uusille jahtimaille kepon ja Pyryn kanssa. Matka oli osin äärimmäisen luminen, mutta onneksi perillä lunta ei ollut niin paljon, vaan maisemaa hallitsi kaunis kuura. Maan pinta oli kyllä jäässä ja kävellessä kuului sellainen rapina, että varmasti kaikki linnut kuulivat meidän tulon kauaksi. Maasto oli soista ja osin tiheää pusikkoa, ja sitä oli raskas kulkea. Ikävä tuli Näkkäläjärven karuja hiekkakankaita. Pyry oli mukana vain aamupäivän, jokin sitä hidastaa jahdissa edelleen sen Enontekiön reissun jäliltä, vaikka "vapaalla" se menee täyttä häkää. Se tuli todistettua sunnuntainakin kun lähdimme päiväkävelylle koko poppoon kanssa ja Pyry hävisi kuin pieru saharaan. Onneksi tullen perästämme noin 10 minuutin jälkeen. Lauantaina oli kaunis kuulas pakkaspäivä ja metsä oli lähes taianomainen välkehtiessään auringossa.

Matkalla oli välillä näinkin paljon lunta.

Sunnuntaina keskityttiin öllöttämiseen, syömiseen ja koko perheen kesken ulkoiluun. Yöllä nukuttiin rapiat 11 tunnin unet, mutta koska kelloja siirrettiin, oltiin jo kahdeksalta ylhäällä :) Mökin pihassa pojat intoutuivat välillä iloseen leikkiin ja juoksuun hangesta löytyneen luun kanssa. Olosuhteet muistutti tulevasta, kun etes keskipäivän valo ei tahtonut riittää kuvaamiseen koirien juostessa. Kävimme kahteen otteeseen kävelylläkin, tosin ensimmäinen kerta loppui nopeasti kun kohtasimme eräässä risteyksessä kolmen koiran porukan, joka oli menossa juuri samalle metsätielle lenkille mihin mekin aijoimme. Pyry oli parhaimmillaan, sillä kepo käski sen maahan, kun se livahti näkymättömiin nurkan taakse, ja kun menimme perässä sinne, niin Pyry oli odottamassa meitä ja se toinen koiraporukka näkyi vähän matkan päästä. Se selitti ne naisen huudot mitä kuuntelin ihmeissäni, ennen kun tiesin mitä on vastassa. Parin tunnin päästä lähdimme kokeilemaan uudestaan, ja Pyry hävisikin sitten näkyvistä vauhdilla, ja koska koiran jälkiä oli sinne kertynyt, emme etes tienneet mihin suuntaan Pyry oli päättänyt lähteä. No onneksi se tuli kuitenkin meidän jälkiä pitkin noin 10 minuutin päästä, ken tietää missä se kerkesi siinä välissä käyä. Onneksi ei sen kauemmin ollut hukassa.

Välillä pitää levätäkkin.

Illan tullen oli mun ja Alpon aika suunnata Ylivieskan juna-asemalle, mihin kepo ja Pyry meidät kyyditsivät. Junaa odotellessa sattui hiukan pelottavakin tilanne, kun eräs samojedi pääsi luikahtamaan valjaista, ja innoissaan juoksi asemalla ees ja taas, eikä ollut antamassa ollenkaan kiinni omistajalle. Tulipa se parien raiteiden yli meidänkin luokse ja silloin kepo kaappasi sen syliin ja kantoi takaisin omistajan luokse, mun oma sankari <3 On muuten kamalaa katsottavaa kun nuin vaarallisessa paikassa on koira irti ja ihmiset vaan toljottaa, eivätkä tee elettäkään napatakseen koiraa kiinni, vaikka koira tulisi luokse.  Onneksi Ylivieskan asema ei ole kovin ruuhkanen, eikä sillä hetkellä junia ollut mailla eikä halmeilla.

Junassa oli hälinää ja lemmikkivaunu oli täpösen täynnä, kuten arvata saattoi, kun vietettiin syysloman viimeistä päivää. Alun tuijottelujen ja jännityksen jälkeen Alpo rentoutui jalkoihini ja oli oikein kiltti ja reipas matkustaja vaikka hälinää riitti. Onneksi olin hakenut jo torstaina liput ja saanut meille yhden hengen paikan, neljän hengen väleihin oli myyty peräti kolmea-neljää lemmikkilippua ja niissä oli tila hyvin kortilla, semmoseen ei olisi ollut Alpon kanssa mitään asiaa.

Oulun asemalla jouvuttiin vielä värjöttelemään tovin, sillä asemalle tuli yhtä aikaa juna sekä pohjoisesta, että etelästä ja siinä ruuhkassa liikkeelle lähtiessä olisi Alpo kyllä jäänyt täysin jalkoihin. Varsinkin lastenvaunuja työntävät ja matkalaukkuja vetävät eivät tuntuneet katsovan yhtään alaspäin, että mistä olivat vekottimiaan kulettamassa. Lopulta pääsimme mekin lähtemään turvallisesti ja kipitimme reippaasti kotiin asti.