Kun tuli aika luovuttaa

Unto ei koskaan enää palannut täysin omaksi itsekeseen sen jouluaattoa edeltävän viikon jäljiltä. Tammikuussa se kastroitiin eturauhaskipujen luulossa, tuli kovat pakkaset, joiden luulin vain vieneen Unton ulkoiluhalut, mutta kelien lämmetessä Unto edelleen tahtoi vain jäädä sohvalle lepäämään muiden lähtiessä nauttimaan kevättalven keleistä. Niinpä lähdimme taas tutkimaan, Untolta ultrattiin kaikki sisäelimet ja niiden ollessa kunnossa käänsi lääkäri katseensa selkään, selkään joka oli näyttänyt hyvältä suolistoa kuvattattaessa muutama viikko sitten. No nyt kuvattiin koko selkä päästä hännäntupsuun asti ja odoteltiin viikko spesialistin lausuntoa. Tänä tiistaina sain kesken koulupäivän sen niin odotetun ja niin pelätyn soiton. Kuulin, että selkä on aika kamala. Tiesin heti mikä on edessä, selkäkivut ovat yksi kamalimmista kivuista, eikä niiden varjossa voi aitoa koiranelämää elää. Silti osasin uskotella itselleni sen puhelun ajan, että Unto laitetaan lääkitykselle ja se jää luoksemme, sillä varjolla pystyin olemaan puhelimessa reipas vaikken enää juuri keskittynytkään lääkärin sanoihin.

Tiistai-ilta meni sumussa ja keskiviikkoaamuna piti monta kertaa ryhdistäytyä, ennen kuin pystyin soittamaan meidän vakiolääkärille, joka ei tiennyt uusinta käännettä. Se oli paikka mihin Unto aina innoissaan meni, paikka jossa ei jännittänyt eikä pelottanut. Saimme ajan samalle iltapäivälle. Unto oli keskiviikkona reippaampi kuin pitkään aikaan, se paini Pyryn kanssa, tuhosi Pyryn kumisorsan tuhanneksi palaksi ollen se millaisena sen haluan muistaa, aivan kuin näyttäen meille vielä kerran sen reippaan rakkaan ystävän mikä se oli. Viimeiselle kävelylle se lähti innoissaan, korvat olivat höröllä ja remmi tiukalla kun Untolla oli kiire. Sen pienen kävelyn aikana siitä kuitenkin voimat hiipuivat, kivut valtasivat taas pienemme ja tiesimme, että nyt on aika lähteä kohti viimeistä retkeä. Ajoimme eläinlääkäriin, jossa lääkärimme lupasi, että nyt ei enää säästellä lääkkeitä, vaan pidetään huoli, ettei Unto tunne enää kipua, lähetetään se keväiselle poutapilvelle meitä katselemaan, paikkaan jossa ei tunneta kärsimystä.

Siitä tiistain puhelusta asti mun päässä on soinut Ystävän laulu.

Unto oli mun paras ystäväni, lohduttajani surullisina päivinä, rauhoittelija kun olin vihainen. Kun oli tarve päästä pakoon pahaa maailmaa käperryttiin Unton kanssa peiton alle, Unto mun rintaa vasten ja laitettiin silmät kiinni, pelkkä Unton hengityksen kuuntelu sai maailman näyttämään taas paremmalta. Se oli kuin mun toinen mieli.

Lepää rauhassa pieneni, me yritetään pärjätä täällä.

Mölleillään!

Eilen oltiin Pyryn kanssa ihkaekoissa agilitykisoissa! Poika ei oo vielä etes 11 kuukautta, mutta niin vaan päätettiin lähtä pitämään hauskaa :D Kyseessä oli saman paikan jossa käydään reenailemassa, koirakoulu Vietin omat epäviralliset kisailut, mölliagit. Ratoja oli kaksi, A ja B, ja ne oli helppoja, eikä sisältänyt rengasta, pujottelukeppejä eikä kontaktiesteitä, vaan tarkoitus oli saada vähän kisakokemusta hyvällä mielellä :)
Pyryn kanssa vaikeinta oli odottaa siellä muiden koirien keskellä omaa vuoroa. Se ei siinä tilanteessa ymmärrä mitään rauhoittumisesta tai siitä, ettei kaikkia muita koiria voi käydä nuuskuttelemassa. Radalla sitten riitti vauhtia ja tilanteita, mutkat meni helposti pitkiksi, mutta fiilis oli hyvä ja uskon koiralla olleen hauskaa :) B-rata uusittiinkin, ku sen verran harmitti se samainen mutka mikä Pyryllä meni molemmissa radoissa pitkäksi, ja se saatiinkin sitte menemään kohilleen, mutta muuten alkoi molemmilla jo keskittyminen loppumaan. Mutten voi olla muuta kuin ylpeä tuosta penikasta, se on ihan huippukaveri tämän harrastuksen aloittamisessa!  Ja toki piti ottaa hovikuvaaja mukaan, että saa videota meijän menosta, siispä;

A-rata

.. ja B-radan eka suoritus

Hyvää Runeberginpäivää!

Koirien kanssa ollaan vietetty hiljaiseloa näillä pakkasilla, käyty pihalla sen minkä tarkenee, nukuttu ja syöty hyvin. Me ihmiset ollaan vuorollaan oltu räkätaudin kourissa (mää oon edelleen), niin aktiiviteetit on ollu ihan minimissä. Mut mukava on ollut huomata, että tuo nuorimmainenkin on niin tervepäinen koira, että vaikka on käyttöön tarkotettu ja energiaa piisaa loputtomasti, niin hyvin se on selvinny tän hiljasen jaksonkin. Buldogeista nyt puhumattakaan, ne ny vois varmaan pari kylmintä kuukautta nukkua täyttä talviunta :) Mutta koska koirista ei oo etes uusia kuvia, niin Runebergin (ja vaali-) päivän kunniaksi OT-kuva, kun intouduin leipaseen torttuja.

Oli tosi hyviä! Tällasta reseptiä käytin. Vuojen päästä sitten uudestaan :)