Poika-emä-poika -kuvia

Lahdessa näyttelyn jälkeen pidimme pienen kuvasession tavoitteena saada kaunis poika-äiti-poika -kuva Alposta, Ineksestä ja Onnista. Silloin selvisi, että kolmen koiran saaminen nätisti samaan kuvaan ei ole niin helppoa.

Alpo, Ines ja Onni

Alpolla oli omat intressit

Häikäsee!

 

 

Minne kurkku on matkalla?

Matka Lahteen ja takaisin 26,5:ssä tunnissa

Lahden kansainvälinen koiranäyttely oli saanut sellaisen tuomarin ranskanbulldogeille, että mekin lähdimme Tanjan, Alpon ja Idan kanssa täältä pohjoisesta asti sinne kehään pyörähtämään. Tuomari on maailmalla tunnetuimpien ja arvostetuimpien suomalaistuomareiden (luultavasti jopa tunnetuin ja arvostetuin) joukkoon kuuluva Allrounder Hans Lehtinen, joka sai ranskisryntäyksen aikaan Lahteen, 31 urosta ja 30 narttua oli hänelle ilmoitettu.

Meidän kööri hyppäsi perjantai-iltana etelään menevään yöjunaan omaan minimaaliseen makuuvaunuun. Vaunu tuntui aluksi kovin kylmältä, jolloin väänsimme lämpöä hieman isommalle. Siinä kävi sitten niin, että matka sujui 26 asteen paahtavassa lämmössä koirien läähättäessä, ihmisten hikoillessa ja kaikkien huonosti nukkuessa.

Aamulla totesimme junan olevan hieman myöhässä, onneksi mukava konduktööri huolehti, että jatkoyhteys Riihimäellä odotti meidät kyytiin. Tuota pikaa olimme hiljaisessa ja rauhallisessa lauantaiaamun Lahdessa, ja kävelimme näyttelypaikalle Lahden Messu- ja Suurhallille.

2,5:n tunnin odottelun jälkeen kehä alkoi pyöriä ja tuota pikaa tuli Alpon ja mun vuoro astella kehään. Molemmat oli aika nuutuneita, mutta kunnialla saimme osamme suoritettua. Lehtinen piti kovasti Alposta, mutta tuumasi sen olevan kuitenkin liian laiha, ja niin Alpo sai EH:n hyvällä arvostelulla.

Tuomari Hans Lehtinen
Huitukan Flash Gordon
NUO EH
Rodunomainen lähestyttäessä
"Hyvänmallinen uros, joka on tällä hetkellä liian laiha. Erittäin hyvä päätyyppi, alaleuka saisi olla voimakkaampi. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvät takakulmaukset. Liian leveät etuliikkeet. Rungon keveys häiritsee."

 

Samassa kehässä oli myös Alpon veli, joka voitti nuorten luokan, mutta harmillisesti jäi ilman SA:ta.
Tanja ja Ida pitivät huolen, ettei kotimatka jäänyt ilman uusia kantamuksia Idan ollessa PN1 ja VSP saaden sertin ja cacibin.

Näyttelyn aikana ulkolämpötila oli noussut kevään ennätyslukemiin, ja pääsimme kävelemään lyhythihaisissa takaisin rautatieasemalle. Alpoon aurinko porotti jo liiaksi asti, ja huoli oli jaksaako se kävellä perille, ja vielä niin ettemme myöhästy junasta. Olimme kuitenkin perillä hyvissä ajoin, ja hetken asematunnelissa vilvoittelun jälkeen olimme valmiit hyppäämään junaan ja suuntaamaan kotia kohti.

Matka kotiin meni väsyneissä ja unisissa tunnelmissa, hitaasti kelloa koko ajan vilkuillen, ja vihdoin lauantaiyönä puolen yön aikaan olimme Oulussa. Taas kerran reissussa parasta oli kotiinpaluu :) Nyt sunnuntai-iltapäivänä Alpo nukkuu edelleen ja palauttelee voimiaan raskaan reissun jäljiltä.

Nappula vs. raaka liha

Ikuisuuskysymys, joilla molemmilla on vahvat kannattajapiirit. Jotkut vannovat teollisten muonien eli napujen nimeen, onhan ne kuitenkin koirille valmistettu, tutkittu (puolueellisesti vai puolueettomasti, sitä en tiedä) ja niissä pitäisi olla kaikki mitä koira tarvitsee. Toiset vannovat barffauksen, luonnollisen ruokinnan nimeen, tavoitteenaan  päästä siihen mitä koiran ruoka joskus alunperin on ollut. Paljon on ns. sekakäyttäjiä, jotka höystää nappulat lihalla, ja heidän koiransa ovat tyytyväisiä siihen.

Mun ongelmaksi on muodostunut se, etten tiedä mihin kuntaan haluaisin kuulua. Arvostan helppoutta paljon, mutta useita nappuloita kokeilleena mieleen aina hiipii, voisivatko koirat voida vielä paremmin. Sekaruokintaa olen paljon kanssa harrastanut, mutta kuitenki sekin perustui valmiille koiranruualle, ja höysteet olivat makua ja vaihtelua antamassa. Ennen Alpon tuloa Unto oli raakaruualla noin 9kk, mutta vaihdoin sen silloin takaisin napuille, koska se tuntui helpommalta ja mukavammalta, että pojat syövät suurin piirtein samaan tyyliin. Pentu-Alpoa en halunnut enkä uskaltanut barfille pistää, koska pennun kehitys on ainutlaatuista eikä siinä tahdo minkään menevän pieleen.

Nyt 1,5 napuvuoden jälkeen olen päätynyt taas kokeilemaan barfia lepposalla mielellä ja maalaisjärjellä, siitä kun on helppo saaha tehtyä vaikea asia omassa mielessään. Tämä syystä, että vaikka koirani voivat hyvin, niin uskon että hyvän jälkeen tulee vielä paremminkin. Tein vaihdon lennosta, ja ensimmäisten päivien jälkeen mieli on tyyni ja ratkaisu tuntuu oikealta. Aika näyttää onko ratkaisu hyvä vai tosi paha. Sitä ennen nautin Unton kakkakikkareiden näkösistä kakkakikkareista, keittiössä hyrränä pyörivästä Alposta ruoka-ajan tullessa, ruokakippojen lipomisien äänistä kippojen ollessa jo tyhjät ja ruuan jälkeen keskenään leikkivästä kaksikosta.

Uudet ruokakupit, joista ei lihat karkaile lattioille

Siistiä syömistä :)

Kyyvaroitusten aika taas alkanut

Joka keväinen ilmiö, kyiden herääminen on taas käsillä. Sanomalehti Kalevan nettisivuilla kerrotaan hiihtäjän törmänneen kolmeen kyyhyn Auran majan hiihtoladulla; Varo kyytä hiihtoladulla Oulussa. Se tietää meillä aikaa pysyä tiukasti kaupungin sykkeessä, vastaheränneet kohmeiset kyyt kun tuppaavat helposti jäämään jalkoihin ja aiheuttavat pienille ja suuremmillekkin koirille vaaratilanteita, joihin en ehdoin tahdoin halua.