Koirakävelyitä, canicrossia, valjakkohiihtoa, tokoa, agia, niistä on koiranomistajan arki tehty

Pimiä talvi jatkuu, eikä tuu juuri kameraa laukusta otettua esiin. Mettä-/monttulenkitkin on ollut vähän tauvolla (en malttas oottaa, kun taas pääsis meren jäälle paineleen, mutta mistä sitä tietää millon uskaltaa mennä?), joten tekeminen on täytynyt löytää muualta.

Alpon kanssa ollaan keskitytty pitempiin kävelylenkkeihin pakkasten jälkeen, ilmat ovat olleet juuri passelit tuolle karvattomalle koiralle mennä. Tosin ei se enää olekkaan karvaton, sillä se on alkanut tiputtaa karvaa ja sitä tuntuu tippuvan loputtomasti. Pesu ja sen jälkeinen furminointi oli vain vuoren huippu, ja silloin kylppäri lainehti karvasta. Parina iltana annoin Alpon viedä lenkillä, ja molempina iltoina osoite oli sama, talo, jossa mun vanhemmat asuu, mutta reitit hieman erosi puolessa välissä matkaa toisistaan. Koska pettymys tuntui olevan kova, kun talon ohi pitikin vaan jatkaa matkaa, niin en oo kehdannut useampaa päivää tutkia, että onko se ainut paikka maailmassa jonne Alpo tahtoo kävellä.

Pyryä viihdytetään parhaan mukaan. Puoliso on käynyt sen kanssa valjakkohiihtämässä ja mää oon jo kerran uskaltanut kokeilla uutta vetovyötä ja canicrossaillut Pyryn kanssa, siinä ei paljon kerennyt omaa juoksua ja sen raskautta miettiä kun anto mennä vaan :) Nastakengät tosin vois tuoda vähän turvallisuuden tunnetta talvikeleillä, ja aikakin olisi ehkä parempi valita muuten kun ruuhkasimpaan töistä pääsy -aikaan, kanssakulkijat kun tuskin arvostaa keskellä kevyen liikenteen väylää pinkovaa kaksikkoa. Keskellä väylää siksi, että Pyry malttaisi vaan juosta, ei mennä pitkin penkkoja hajujen perässä ja tehden äkkipysähdyksiä. Mutta vyö on ihan huippu! Toko ja agility jatkuu omalla painollaan. Tajusin viime viime viikon agilitytunnin jälkeen, että mulla on itseluottamus nollissa taistellessa Pyryn huomiosta kaikkea muuta kiinnostavaa vastaan, ja se vaikuttaa aikasen negatiivisesti koko touhuun. Mutta nyt asia on tiedossa ja pyrkimys on pieniin onnistumisen hetkiin. Ja kun pieniä onnistumisia tulee, niin jospa sitä uskaltaisi alkaa aina isommin ja haastavimmissakin tilanteissa taistelemaan tuulimyllyjä vastaan :)

Komeita pilkkikelejä odotellen

Möllitokoilua, osa 2

Tänään seurasi jatkoa viime maanantain tokokatastrofille, eikä alkuasetelma ollut yhtään helpompi. Hallissa oli ollut edellisellä tunnilla sama juoksuinen narttu, nyt vaan vielä tärpeissä. Tunnin alussa haettiin yksitellen koirat autosta ja tehtiin luoksetuloa, liike mitä aina pelkään. Peloista huolimatta Pyry lähes karkasi perääni ja tuli perille asti <3 Toki heti palkan saatuaan syöksyi juoksuhajuille, mutta se ei haittaa.

Luoksetulojen jälkeen koko ryhmä oli hallissa ja tehtiin itsenäisesti kaukoja, ja ryhmän vetäjän kanssa muut teki samalla yksitellen noutoa. Me hijottiin vetäjän kanssa istumiskaukoa, kun Pyry aina hypähtää eteenpäin siinä. No taaksepalkkaus olisi pitänyt itsekkin tajuta, mutta eiköhän se nyt lähde rullaamaan paremmin. Kaukokäskyjä touhutessa alkoi jo illan viimeiset tokoilijat valua hallille ja niistä ensimmäisenä tuli juoksuinen narttu (mää en meinannu uskoa sitä!). Samalla mun oli tarkotus ottaa Pyryn kanssa ihan rauhoittumisen kannalta paikalla oloa niin, että itekkin lattialla istun ja Pyryä rapsuttelen. Siitähän ei juuri mitään tullu, Pyry veteli koppakuoriaisena pitkin lattiaa turhautumistaan. Olin nostamassa jo kädet pystyyn, että annetaan paikalla olon olla, mutta ohjaajamme kuitenkin päätti, että tehhään paikalla oloa tiheällä palkkauksella ja lähellä pysyen. Niin sitten tehtiin. Kerran Pyry nousi perusasentoon, kun menin sen vierelle, mutta kun se korjattiin ei virhe toistunut uudelleen. Muuten se pysyi hienosti maassa paikallaan, mun liikkeitä (taskussa olevia käsiä) seuraten. Namit loppuivat paikallaolossa lyhyeen, mikä ei haittaa, eipä tullut sitten liian pitkää ja uhkarohkeaa siitä tehtyä :)

Kaiken kaikkiaan Pyry kyllä yllätti mut täysin, ja oon sydän ymmyrkäisenä ilosta. Pyry on koira, joka ottaa nii-iiiin paljon, mutta sitten kun se antaa jotain takasikkin, niin sen parempaa tunnetta ei olekkaan <3

Koulutyöapulainen

Ei ole väliä kuinka vaikean harjoitustyön kanssa painii, aina on luotettava apulainen jaloissa :)

Pyryhiihtokausi alkaa

Tänään alkaa ihan näillä näppäimillä Pyryn ja isännän hiihtokausi :) Samalla korkataan isännän minulta joululahjaksi saadut hiihtovyö ja -naru, huskyvaljaat Pyryllä onkin ollut jo viime kevään alesta asti. Viime talvena pojat pariin otteeseen lajiin jo tutustui, ja niin mukavaa Pyryllä tuntui olevan, että toivottavasti nyt kun Pyryllä on kunnolla ikää ja molemmille on hommattu kunnon vehkeet, niin tästä tulee viikottainen harrastus kevättalviksi :) Ja sitten vielä kun sitä touhua pääsisi kuvaamaan!

Vajaan vuoden takaisia tunnelmia ihka ensimmäiseltä Pyryhiihtolenkiltä

Liian himokkaat hajut

Kun oon nyt päässyt valitusmuudiin, niin jatkan sillä tätä alkanutta vuotta 2013. Ja kiitän niitä, jotka päättivät, että juoksuiset nartut voivat kisata agilityssä kolmosluokassa, sillä tokihan juoksuisten narttujen tulee silloin saada myös reenata.

Nyt kun juoksuset nartut reenaa, niin mulla on hallissa narun päässä nenä maassa narussa täyttä tärisevä koira, joka juuri ja juuri voi tehä sekunnin sadasosan kestäviä (katse)kontaktiharjoituksia, mihinkään muuhun keskittyminen ei riitä. Kontaktia todella tarvii harjotella, häiriöitä todella tarvii harjoitella, mutta juoksusen nartun haju on vielä aivan liian suuri häiriö. Vaikka narttu ei olisi enää koko hallissa. No näillä on mentävä, ja ainahan on se yksi ratkaisu mahdollinen, myös kemiallisena max 6kk kestävänä, ehkä sitäkin voisi kokeilumielessä harkita :)

Eli kevään eka tokotunti meni tärisemiseen ja muutamaan kontaktiharjoitukseen. Muille oli tarjolla myös paikalla oloa ja ruutua. Kauhulla odottaen keskiviikon agia..

Hermoromahusahistuspurkautumistilitys

Pyry kärsii eroahistuksesta, kärsi ekan kerran jo viime keväänä, jolloin se hiljennettiin haukkupannalla ens alkuun. Pannasta loppu patterit, kukaan ei valittanut metelistä ja elämä oli yhtä hymyä.

Kunnes marras-joulukuun vaihteessa saatiin ystävällinen lappu, jossa kerrottiin Pyryn ulvovan yksin ollessaan ja kuulostavan tosi eroahdistuneelta. Samoihin aikoihin myös isännöitsijältä soitettiin, että kuuluuko se huuto meiltä ja ollaanko tietoisia asiasta. Niille oli kuulemma soitettu tulenkatkuinen puhelu (voi kun ihmiset ymmärtäisivät, ettei omistaja koko asiaa välttämättä tiedä, ei Pyrykään koskaan huutanut kun me lähdettiin tai tultiin, jostain se aina sen tulonkin osasi arvata). Yläkerran ystävälliseltä naapurilta saatiin hyvät toimivaksi todistetut ohjeet kuinka jatkaa eteenpäin, ja me pidimme huolen, ettei Pyry jää liian illalla yksin, yms että naapureiden kärsivällisyys riittäisi. Lisäksi laitoimme ilmoitustaululle lapun, jossa oli molempien puhelinnumerot ja pyyntö, että meille ilmoitettaisiin jos huutoa kuuluu. Kukaan ei soittanut, ja hymy palasi kasvoille, ettei ongelma olekkaan niin paha. Samoihin aikoihin kyllä toivoin ongelmakoirakouluttajaa joululahjaksi, mutta kun meidän auto päätti hajota, niin vietiin se toive multa ja ajattelin valoa olevan sen verran tunnelin päässä, että asiasta selvittäisiin, vaikka koirakouluttajarahat olivatkin menneet autoon.

Kunnes tuli uusi vuosi. Meidät oli kutsuttu erään pariskunnan ekan oman kodin tupareihin, pariskunnan, joka saatto meidät aikanaan yhteen. Se oli heti selvää, että jos Pyryä ei kukaan tahdo ottaa yökylään, niin jää jommalta kummalta meistä juhlat välistä. Eräs kuitenkin lupautui sen ottamaan, veimme Pyryn hänen kotiinsa iltapäivällä tietäen, että se joutuu odottamaan ulkona häkissä noin 1,5h ennen kuin hoitaja tulee. Pyry ei juuri ole tottunut olemaan yksin ulkohäkissä, joten siinä kait tuli jo ensimmäinen virhe. Suurempi virhe oli kuitenkin sinisilmäinen luottamus hoitajaan, että hän töistä tullessaan pysyy kotonaan ja on Pyryn tukena ja turvana uudenvuoden yön. Hän kuitenkin aikanaan yllytti ottamaan Pyryn, omistaa itse useita koiria ja oli tasan tarkkaan tietoinen miksi Pyrylle hoitopaikkaa etsimme. En luota enää. Pyry oli jätetty yöksi sisälle suurehkoon metallihäkkiin, ja itse oli lähdetty juhlimaan uv:tä. Pyry oli vissiin tuhonnut häkin pohjalla olevan muovin ja tehnyt luultavasti kaikkensa päästäkseen pois. Paniikissa.

Tiistaina me saatiin äärimmäisen väsynyt koira takaisin ja kellot eivät hälyyttäneet vielä silloin. Pyry ei oikein syönytkään, mutta senhän pystyi laittamaan hoitopaikassa olleen juoksunartun piikkiin. Mutta keskiviikkona kun sen oli aika jäädä ensimmäisen kerran yksin nousi hirveä huuto ja ulvonta heti kun ovi painui kiinni. Ja huuto jatkui vielä silloinkin kun oveen laitettiin avaimet ja sitä alettiin aukaista. Muutenkin Pyry on käynyt kierroksilla normaalia enemmän lenkille lähtiessä, lenkillä, aamulla herätessämme, oikeastaan aina kun vähän jotain tapahtuu.Yksinoloharjoitukset ovat yhtä huutoa, kun ennen rapussa odottaessamme oli kotona syvä hiljaisuus. Tuntuu kuin tuo koira olisi saanut hermoromahduksen, ja hermoromahdukseen se on viemässä muakin. Pyryparka, joka pitäisi saada nyt kuntoon kolmessa päivässä, ennen maanantaita, koulun jatkumista ja pidempiä yksinoloja. Adaptil-haihdutin on viritetty, lyhyitä yksinoloja tehdään, mutta juuri nyt mun usko tähän on nollissa, häätö on kahden varoituksen päässä ja mun luottamusta nauttii enää oman perheen jäsenet mitä koirien hoitajiin tulee. Jos mulla olisi nyt kolme toivomusta käytettävissä, menisivät ne nyt heti Pyrylle ongelmakoirakouluttajaan, kastrointiin ja taloon kaukana muista. Juhlimista ei tarvitse miettiä kuukausiin, niin paska maku tästä jäi suuhun.