Paluu Näkkälään

Vaikka vuosi sitten koira rikkoi tassunsa ja saaliskin jäi heikoksi, lähdimme viime torstaina taas riekkojahtiin Näkkälään, Enontekiölle. Tällä kertaa mun, miehen ja Pyryn lisäksi mukaan tarttui vielä kaveripariskunta. Siinä sitä olisi Pyrylle työnsarkaa löytää kolmelle metsästäjälle linnut.

Jahdissa viihdyttiin perjantai, lauantai ja sunnuntaiaamupäivä. Perjantaiaamu valkeni sumussa, mutta päivä kirkastui upeaksi ja jo pelkkien maisemien ihastelu olisi riittänyt päivän kävelyn arvoiseksi. Lisäksi pojat onnistuivat ampumaan omat perjantain kiintiönsä täyteen ja niin illalla oli luvassa riekkokastiketta ja perunoita. Pyry löysi linnut jälleen hyvin ja ikävä kyllä teki jälleen aikamoisia peräänmenoja. Sen täytyy johtua siitä, että riekot päästävät sen niin lähelle, Pyry varmaan jo melkein maistaa riekon pyrstösulat suussaan kun niitä seisoo.

Lauantai oli aivan yhtä upea päivä kun perjantaikin, ja taktiikkakin kehittyi niin, että mies kävi aina lassoamassa seisovan Pyryn ja minä ja kaveri oltiin sitten koiran vasemmalla ja oikealla puolella valmiina tiputuksiin. No minä jäin kuitenkin sen parhaimman tilanteen ulkopuolelle, missä pojat ampuivat taas kiintiönsä siltä päivältä täyteen, ja vaikka olen iloinen Pyryn onnistumisista, niin harmittaa edelleen niin paljon, että mut pyydettiin jäämään ootteleen, kun pojat kävi kattoon tilanteen. Riekkoja kyllä riitti mukavasti, siellä ne oli vaivaiskoivujen katveissa aurinkoisilla rinteillä ja jopa vaarojen huipuilla, vaikka tuuli oli kuten viime vuonnakin, kova ja suoraan pohjoisesta Jäämereltä. Väliajoin linnut nousivat ilmaan ennen kuin Pyry oli keretty lassota, ja edelleen se syöksyi ikävä kyllä niiden perään.

Sunnuntai oli kelin puolesta huomattavasti ankeampi, kuin edelliset päivät. Tuuli oli koventunut ja tiputtanut kaiken kuuran puista yön aikana ja taivas oli harmaa ja ikävä. Toisin sanoen aivan hyvä kotiinlähtöpäivä. Tuuli teki koiralle tepposia ja välillä se taisi törmätä riekkoihin ja kerran se seisoi niin, että linnut olivatkin sen takana. Siinä kävi väkisin niin, että mies nosti ne ilmaan lähestyessään Pyryä. Yksi riekko siltä päivältä kuitenkin saatiin. Itsellä ei enää ollut etes lupaa, pelkästään pojat oli liikkeellä haulikkojen kanssa. Sunnuntai oli kuitenkin päivä, jona Pyry pääsi tosissaan yllättämään meidät ja positiivisesti. Ei riekkotilanteissa, mutta törmättiin isoon porotokkaan, jonka Pyry huomasi ensimmäisenä, lähti ajamaan niitä, mutta pysähtyikin vihellykseen ja tuli vielä luokse käskyn saatuaan! Toisessa tilanteessa nähtiin kaksi bretonia ja kaksi metsästäjää, ja niiden retkujen haukkuessa ja vetäessä Pyryä kohti Pyry istui ihan hiljaa siinä mihin se oli käskyn saanut :O Saattoi olla, että Pyryä vähän kauhistuttuikin niitten möykkä ja into, mutta voitte vaan kuvitella, kuinka ylpeä tyttö oli narun toisessa päässä sillä hetkellä :D

Sunnuntaina oli myös kotiin lähdön aika. Koira olikin ihan sippi ja oikeastaan perjantain jahtipäivän jälkeen se vain nukkui kaiken mökillä oloajan, nukkui koko automatkan ja vihdoin kotona koko yön ja aika pitkälle vielä maanantainkin. Kilometrejä koiralle tuli toista sataa, perjantaina ja lauantaina yhteensä sen sata kilsaa ja parikymmentä varmaan sunnuntaina päälle. Jos reissut olisi yhtään pidempiä, niin vaatisi se jo toisen koiran mukaan, että saisivat huilipäiviä välillä. Vaikka kyllä se energia taitaa aina jostain löytyä kun pääsee tositoimiin. Vaikka reissu oli upea, niin vähän jäi omalta kohalta kaiveleen, etten vieläkään saanut tiputuksia. Ei se auta kuin suunnistaa ampumaradoille reenaamaan ennen seuraavia jahteja. Kaveripariskunnan tyttöä emme myöskään saatu koukutettua tähän lajiin sen verran oli kylmää ja ankeaa hänellä, mutta ompahan kokemusta rikkaampana taas.