Muotkatuntureiden erämailla riekkojahdissa

Torstaina mies tuli lounastunnilla käymään kotona ja totes, että nyt on päästävä tunturiin riekkojahtiin, että saadaan Pyrylle tilanteita. Katse kääntyi Inarin suuntaan ja Muotkatuntureille. Luontoon.fi-sivusto sanoo alueesta näin: "Muotkatunturin erämaa-alue on erämaista erämaisin: merkittyjä reittejä ei ole ja autiotupia on vähän. Muotkatunturin alueelle omaleimaisen ilmeen luovat kumpuilevat tunturit, kaunis Peltojärvi ja vuolaat joet. Erämaa on pääosin tunturikoivikoita ja tunturikankaita, mutta alueella esiintyy myös vanhoja mäntyvaltaisia metsiä sekä aapasoita. Alueen maat ja vedet on kuvattu osuvasti sointuvin saamenkielisin nimin. Tämä lumoava tunturiseutu sopii sekä päiväretkien kohteeksi että useamman päivän vaelluksiin."

Torstai-iltana haalittiin sitten kamoja kasaan, pestiin pyykkiä hullunlailla, vietiin Alpo hoitoon ja kerettiin tokossakin käydä Pyryn kanssa. Oli muuten tosi tehokas uusi kouluttaja, ja kerettiin tehä tunnin aikana vaikka mitä, mutta se nyt ei oo tämän kirjoituksen asiaa. Perjantaina pakkasin aamupäivän, ja kahen jälkeen auto starttasi kohti Lappia. Tarkoitus oli, että kerettäisiin vielä illalla pystyttää leiri jonkun matkan päähän Karigasniemen tiestä, mutta matka oli niin pitkä, että pimeä kerkesi tulla ennen perillä oloa, joten päätimme parhaaksi nukkua yö autossa ja lähteä aikaisin aamulla erämaan syvyyksiin. Onneksi alla oli iso farmari ja me ollaan lyhyitä ihmisiä, niin mahuttiin aivan hyvin nukkumaan autossa, kun takapenkit oli laskettuna alas.

Lauantaiaamuna ei kaivattu herätyskelloa, vaan herättiin jo puoli kuuden aikaan ja päätettiin lyyä kimpsut kasaan ja lähteä etsimään jostain veden ääreltä hyvää aamupalapaikkaa. Sellainen löytyikin ja puuro, leivät ja kahvi maistuivat upeissa maisemissa.

Aamupalan jälkeen matka jatkui. Pyry haki hienosti, mutta riekkoja ei löytynyt, joten etenimme koko ajan rinkat selässä, enkä uskaltanut juuri kuvailla epätasaisessa maastossa edetessämme. Levähdystaukoja pidettiin aika tiuhaan, koska vaeltaminen maastossa rinkat selässä oli rankkaa. Pyry täytyi käskeä aloilleen, kun eihän se muuten malttanut itseänsä säästellä.

Raskainta oli nousut, mutta tunturin päällä maisemat olivat sen arvoiset. Riekot ei olleet tunturissakaan, ja päivä jatkui edelleen vailla yhtään havaintoa.

Kahden aikaan saavuimme Taimenjärven rantaan, johon päätettiin pystyttää leiri päivälepoa ja yötä varten. Pyryllä oli takana 47 km, ja sekin malttoi jo ilman eri käskyä alkaa lepäämään. Pari poroa kävi ihmettelemässä, että ketäs tänne on leiriytynyt, Pyry oli onneksi sen verta väsy, ettei huomannut kauempana olevia poroja, vaan jatkoi lepäilyä.

Syönnin ja päivälevon jälkeen lähdimme ilman kantamuksia riekon etsintään. Pyry oli taas täynnä virtaa ja itselläkin oli kevyt askel. Kävimme toisen järven rannalla kääntymässä ja vihdoin paluumatkalla Pyry yhytti riekkoparven erään tunturin rinteeltä. Siitä seurasi seisonta, avanssi, laukaus ja peräänmeno heti laukauksen jälkeen, vaikkei etes lintua tippunut. Liekkö syynä kesän vauhdista kiinni saadut räkätinpoikaset vai sorsastuksessa tehdyt paukkunoudot (sorsassa miehet on meressä passissa, ja koira touhuaa ihan omia karilla, joten sitä ei juurikaan siellä saa kontrolloitua), mutta nyt oltiin ihan uuden ongelman edessä. Siinä tilanteen jälkeen huomasin saksanseisojan olevan samalla rinteellä työssään, joten istuttiin alas rauhottumaan ja odottelemaan, että toinen porukka saapuu. Ja kuinkas muutenkaan, keskellä kaukasinta erämaata vastaan tulee Oulun kanakoirakerhon aktiivi, jonka opissa mekin olemme olleet. Pikaisen kuulumistenvaihdon jälkeen he jatkavat matkaa, ja me lähdemme kohti parvesta eriytynyttä riekkoa. Pyry karkaa vielä toisen porukan perään, sitä tais jäähä kaiveleen, kun ei päässyt tutustumaan Sulo-karkkariin. Lopulta se tulee takas, ja juoksee riekon ohi. Riekko nousee miehen vierestä ilmaan ja mies sen ampuu Pyryn ollessa ihan tilanteen ulkopuolella. Sen jälkeen palaamme teltalle Pyry tiukasti käskyn alla, se oli hölmöillyt jo aivan tarpeeksi sille iltaa.

Telttayö sujui hyvin, jouduin vähentään vaatetta ja siihen tähtäsinkin, lämmön kanssa kun kyllä pärjää. Tuuli yltyi yön aikana ja huuatti telttakangasta niin, että luulin, että sataa vettä. Onneksi ei, vaikka sunnunaiaamu selkenikin hyvin harmaana. Tuulen takia aamupalahaaveet teltalla jäivät, joten ei auttanut kun pakata kimpsut kasaan ja lähteä etsimään suojaisampaa syöntipaikkaa. Matka taittui edelleen mäkisessä, mutta aika helppokulkuisessa maastossa ja ajateltiin jo, että olemme puolilta päivin autolla ja pääsemme kotimatkalle.

Saavuimme eräälle rinteelle, jossa ruska oli kauneimmillaan ja olo oli niinkuin satumetsässä seikkaillessa. Satumetsäksi se osottautuikin, kun Pyry löysi riekkoparven ja pojat pääsi tositoimiin. Peräänmeno ei ollut hävinnyt yön aikana mihinkään, joten ei Pyrylle päästy lintua ampumaan, mutta seisontoja alkoi tulla tuiki tiheään ja vain pari kertaa seisonta osottautui tyhjäksi. Sen ainoan kerran, kun Pyry pysähtyi avanssin jälkeen, oli mies vähän pihalla tilanteesta, eikä kerennyt lintua tiputtaa, joten Pyryn syksyn ensimmäinen lintu jäi edelleenkin saamatta, mutta olipahan mahtava sunnuntaipäivä, kun lintuja riitti, Pyry osas luovia myötätuulesta huolimatta hienosti, löysi linnut ja seisoi niitä kiinteästi. Riekot ei arastellut koiraa yhtään, vaan antoivat seisoa ja päästivät ihmisenkin tosi lähelle ennen lentoon nousua. Niiden suojaväri on aivan mahtava, koska niiden ollessa maassa niitä ei ihmissilmällä huomannut millään. Vasta lentoon lähtiessä paljastui jo valkoistuneet siivet ja vatsanalunen, joka enteilee tulevasta talvesta. 

Tilanteiden jälkeen vastaan tuli nainen vanhemman saksanseisojanartun kanssa. Koirat saivat tutustella meidän jutellessa, ja Pyry oli todella nätisti ja varovaisesti nartun kanssa. Koska suunta oli sama, annoimme naisen jatkaa rinten päällä ja me painuimme alas. Siellä maasto muuttui raskaammaksi, ja väsy alkoi toen teolla painaa. Kilometri ennen autoa Pyry hyytyi totaalisesti ja laittoi makaamaan. Levättiin hetki, otin Pyryn remmiin ja painelimme suorinta reittiä tielle. Asvaltti tuntui niin helpolta jalkojen alla ja pitkän nousun jälkeen alkoi auto näkyä puiden takaa. Autolla Garmen kertoi Pyryn kulkeneen kahden päivän aikana sata kilometriä. Kello oli jo kolme ja kaikki olivat valmiita kotimatkalle. Reissu oli raskas, mutta niin antoisa, että aloimme jo puhua seuraavasta reissusta Lapin tuntureille :)