Kastroitu uros

.. tuli tänään Pyrystä. Eturauhastulehdus ei uusinut, mutta tähän päädyttiin yksissä tuumin isännän kanssa. Sille tämä oli varmasti vaikea päätös, miehet kun tuntuvat käsittelevän uroksen kastraation tunteella, eikä niin järjellä. Ehkä viimeinen niitti oli bretonipäivillä tehty jälki pyyllä. Pyry lähti jäljelle useamman kerran hyvin, mutta parilla eka kerralla päätyi vain merkkaileen lähimpiä puita ja viimeisellä yrittämällä otti kesken jäljen ilmavainun, syöksy 50m ihan päinvastaseen suuntaan missä lintu oli ja nuoli narttupissaa kuola valuen ja leuvat täristen niin kauan, että kävin hakemaan sen niskavilloista pois.

Monet ovat yrittäneet sanoa, että tuommosia ne retkut on ja että se rauhottuu sitten + 10 vuoden iässä, mutta kyllä minä päädyin, että a.) ei koiran kuulu olla niin stressierkki, jännäkakka ja nartunkipijä ja b.) ei muut bretonit onneksi olekkaan. Pyry edustaa sitä ääripäätä, jossa kaikki vähän karkaa käsistä. Leikkaushan ei oo mikään oikotie onneen, mutta kyllä vahvasti uskon ja toivon meille tästä eteenpäin hitusen helpompaa koiranomistajan elämää ja Pyrylle hieman stressittömämpää koiranelämää. Ainakaan ei tarvi enää pelätä eturauhastulehuksia, eikä vahinkopentuja ties minkä kylän perän nartun kanssa. Tosin ell osasi kertoa, että urokset pystyy vielä toimintaan kastroinnin jälkeen ja saattavat jäädä nalkkiinkin, mutta se on turvaseksiä sitten :D

Nyt Pyry viettää suht rauhallista elämää tikit mahassa seuraavat yksitoista päivää, jonka jälkeen tämänkertainen eläinlääkäriputki saa olla ohi tältä erää, ja Pyry pääsee aloittelemaan jahtikauttaan ja toivottavasti kerkeää vielä kuntohuippuunsakkin tälle kaudelle, vaikka lähtökohdat ovat sairaslomailut. Jännityksellä jäämme myös odottamaan eroja vanhaan Pyryyn, mulla mielessä siintää tokokisailut ja siihen pieni apu tältä saralta olisi enemmän kuin tervetullutta ;)

Haava leikkauspäivänä ( 3 tikkiä)