Rasitusvamma

Niinhän siinä kävi sitten, että Pyry tais tuoda viimeisimmältä Lapin reissultaan rasitusvamman mukanaan ja on nyt maanantaista lähtien ontunut ja jäykistellyt vasenta etujalkaa. Mitään virallista diagnoosia ei ole tehty, mutta kyllä minä kerkesin jo ääni värisen soittaa eläinlääkäriin, että vähintäänkin nivelrikko on nyt koiralla ja kaikki on ohi. Luurin toisesta päästä sain sitten lohdutusta ja uskonvahvisusta, että kyseessä on luultavammin kudosperäinen vamma, joka tarvii lepoa, lepoa ja lepoa. Ainakin nyt viikonlopun yli katsotaan ja tarvittaessa sitten alkuviikosta tutkimaan ja kipulääkettä hakemaan. Kovin innokas en ole kipulääkinnän suhteen, ettei näennäisesti terveenoloinen koira yllytä lähtemään rikkomaan sitä lisää.

Mutta voi prkl, että voi ketuttaa. Minä oon jääny tänä syksynä ihan paitsioon koko jahtihommista ja just kun alko kalenteri näyttämään siltä, että pääsen sitten edes tokoa ja agia Pyryn kanssa reenaamaan taas kunnolla, niin koira joutuu saikulle. Oon käynyt vain kahdesti koko syksynä Pyryn kanssa agilityssä ja meno on ollut alkuun pääsyn jälkeen mahtavaa ja kisakuume on noussut niin, että oon kaikille kouluttajillekkin luvannu, että startataan ensi vuoden alusta, mutta reenata pitäis vielä kovasti sitä ennen. Ja tokokoekkin puskee marraskuussa vastaan, ei me sinnekkään tällä menolla olla valmiita.

No ehkä tuo tuosta vielä toipuu ja päästään reenaamaan ja tekemään vielä yksi Lapin reissukin tälle syksyä, ennen kuin siellä on lumet ihan maassa. Itellä on kyllä enemmän poltetta reenikentille, tahtoo tuo into uutta orastavaa harrastusta kohtaan hiipua, kun ei sitä sitten pääse tosissaan reenaamaan. Yritän kuitenkin muistaa, että koiralla on suurin polte metsälle, vaikka itellä se onkin hiipumaan päin. Mutta ensimmäisenä tulisi saada Pyry priimakuntoon, ennen kun sen kanssa lähtään yhtään mitään tekemään.

Ei tästä tuu mittään!