Tänä kauniina loma-aamuna lähettiin heti aamusta meren jäälle ulkoilemaan. Aika oli otollinen, ja parkkipaikat olivat lähes tyhjillään. Kaukana horisontissa näkyi hiihtäjiä, mutta käytännössä koko meri oli meidän. Pojat pysyivät vähän liiankin tunnollisesti lähellä, olihan niillä aamupala syömättä ja mulla tasku täynnä herkkuja. Vajaa tunti mentiin ristiin rastiin moottorikelkkajälkiä, kun muu jää upotti. Sitten alkoi tapahtua. Unto bongasi hiihtäjiä ja lähti kiitämään. Huusin sen perään ja menin kyykkyyn, jolloin Unto lähti suuntamaan kovaa kyytiä mua kohti. Koko 14 kiloa pamahti nenääni, kun Unto päätti ottaa kunnon loikan mun naamalle. Heti tunsin kuinka verta alkoi valumaan nenästä, kaivelin nenäliinoja taskusta, ja koitin suojella kaulassa roikkuvaa kameraa suurimmilta veren vuodatuksilta. Taustalta kuului moottorikelkkojen ääniä, kun yritin saada hommat kasaan, ja kun vihdoin tarkistin koirien läsnäolon, niin huomasin Unton kiitävän täysillä kohti horisonttia ja kelkkoja. Onneksi kelkat olivat hyvin kaukana, ja jään pinnan huono kantavuus hiasti Unton menoa. Taas huutelin Unton perään ja lähdin kävelemään vastakkaiseen suuntaan, jolloin Unto pysähtyi ja päätti onneksi lähteä mun ja Alpon luokse. Oli aika lähteä kotia kohti.
 |
| Valkonen paholainen - Unto |
 |
| Musta p*rkele - Alpo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti