Rauhaisaa joulunaikaa!

Toivottavat Unto, Alpo ja Pyry omistajineen

Joulukortti

Joka syksy mulla on kova aikomus ottaa ihana kaunis kuva koirista ja teettää niistä joulukortit ystäville. Joka syksy se jää vähän viime tippaan, eikä kuvista häävejä tuu, ja kortit jää lähettämättä. Tämä syksy on ollut kuten joka syksy. Muutama päivä ennen postin punaisen kuoren viimeistä lähetyspäivää yritin sen hienon joulukuvan saada.
Ensin ulkona, ajatuksena kuinka koirat kurkkaa kuusikon takaa kuin joulutontut konsanaan;

Missä koirat?

Liikaa koiria, niitten piti kurkata sieltä!

Niin no.. Untoa ei lyöty kuvauksissa.

Siellä takanahan se kamera on..

Niin lähellä, mutta UNTOO!

No koska ulkona oli jo liian pimeääkin ottaa kuvia, niin yritys jatkui sisällä. Kummosia rekvisiittoja ei löytynyt, ja Alpollakin oli astetta surkiampi päivä, eikä se suostunut käyttäytymään kiltisti, niin kokkeiltiin sitten Unton ja Pyryn kanssa kahden;

Syötävää?

Ilosta joulutunnelmaa?

Unto alko oleen niin surkiana, että luovutin.

Mutta ens vuonna luppaan ottaa hienon joulukorttikuvan ja lähettää sen kaikille läheisille lämmöllä muistaen! ;)

Pyryn SE päivä

Tänään, Pyryn ollessa 8kk ja kaksi päivää, on SE päivä, kun Pyry nosti ensimmäisen kerran jalkaa! Ote jalan nostoon meni sillä asenteella, että heei, ei tässä mitään ihmeellistä oo, määhän oon mies. Ei tullu ylilyöntiä, ei kaatunu, eikä nosto jäänyt liian matalaksikaan. Sen jälkeen kyllä jatkettiin taas tyttöpissoilla, saa varmaan ootella seuraavaa nostokertaa :D

Eikö tää syksy koskaan lopu?

Ensilumi tuli ja meni tuossa viikko takaperin, ja nyt taas näkyy satavan jäätävää vesitihkua ja tiet ovat märät, kuraiset ja osin liukkaat. Ja tää ikuinen harmaus ja pimeys, joka vetää positiivisimmatkin mielet synkkiin ajatuksiin. Koirien kanssa ei tarvitse kuin kurkata ulko-ovesta pihalle, niin ne ovat jo märkiä ja kuraisia.

Meillä molemmat bulldogit kärsivät tästä märkyydestä. Tassut on aina ulkoa tullessa märkinä ja likaisina, ja niitä pitää nuolla ja ne punottaa ja nyt Alpolle muodostui vielä varpaiden väliin paise, ja eläinlääkärin tuomio oli furunkuloosi, eli tassutulehdus. Niinpä Alpo joutui antibioottikuurille, ja samalla tassua tulee pestä päivittäin bakteeri- ja sieni-infektioiden hoitoon tarkoitetulla shampoolla, ja hoitaa Canofite-korvatipoilla, joka toimii myös ihotulehdusten hoidossa. Itelle yrittää perinteinen syysflunssa iskeä kurkkukipuineen ja nuhineen. Voi kun olisi mahdollista napata koirat kainaloon, hautautua peittojen alle ja herätä seuraavan kerran maaliskuussa, kun päivissä on taas valoa, ja ulkona on puhtaat valkoiset hanget. Tää on masentavaa!

Motoko

Useimmille koiraihmisille termi moroko on tuttu, tarkoittaen monirotuista koiraa. Mutta meiltä löytyykin motoko! Eli siis monitoimikoira :) Käytiin Pyryn kanssa pentutoko/-agi -kurssi, ja nyt agility saa jo jatkoa pentuagilityn jatkokurssilla. Pyrystä on siis kehkeytymässä lintukoiran lisäksi mulle kaveri muihin lajeihin, tiiä vaikka otettais tavotteeksi FI MVA KVA AVA TVA, hihii :D

Motokomme

Kolmea sorttia treenikavereita

Oon nyt kolmatta kuukautta pyrkinyt juoksemaan säännöllisesti kuntoa kasvattaen ja kroppaa kiinteyttäen. Nimen omaan juoksemaan siksi, että täällä on kolme karvasta kaveria, jotka vaativat ulkoilua joka päivä, ja juostessa voin lyödä useamman kärpäsen yhtä aikaa. Juoksua aloitellessa suunnitelmana oli tehdä Untosta mun vakkarikaveri, sillähän on bulldogiksi sportti kroppa, ja saisipa se myös täältä hullunmyllystä omaa aikaa.

Juoksija-ainesta?

Unto kuitenki paljastui samanlaiseksi patalaiskaksi kuin omistajansa, ainoastaan sillä erolla, ettei se ymmärrä perusteluja hyvästä kunnosta ja terveestä elämästä (perustelut ovat saaneet epäilyjä kyllä multakin, kun keuhkot repiää, penikat huutaa, polvea vihloo ja nilkkoihin sattuu, mutta ei pidä luovuttaa). Unto on ehdottomasti hitaiden, pitkien nuuskuttelulenkkien ystävä, ja sitä pitää kunnioittaa, vaikka väliajoin sen mukaan juoksemaan ottaakin.

Loogisin juoksijakaveri olisi tietenki mettäkoira, se jonka askel on lennokas, ja joka jaksaa päivä toisen perään kiitää pitkin vaikeakulkuisia metsiä. Mutta nyt se on vihoviimeinen kaveri, ei siksi, että se on pentu, seitsemän kuukautisen bretonin lepposa ravi on jo ylivoimaisen vauhdikas omille töppöjaloille, vaan kun yhteisymmärrys sopivasta vauhdista puuttuu. Heinäkuusta lähtien tuon kanssa on kävelty, pysähdytty kun remmi kiristyy, odotettu löystymistä, jatkettu matkaa, pysähdytty, remmin löystyminen, kontakti, matkan jatkaminen parilla askeleella, pysähdys.. On kannettu herkut mukana, palkittu ja sen jälkeen tunnettu kuinka kyynärtaive melkein antaa periksi, kun pentu luulee, että matka jatkuu taas ku palkan on saanut, jatkuu täysillä. Muutaman kerran se on ollut mukana juoksemassa, mutta siinä rikon itseltäni vain jalat.

Sitten on se pieni, töppöjalkainen, kuonoton bulldoggi, pieni jalostuksen ihme. Koira, jonkalaista tuskin kukaan osaa ajatella juoksukaveriksi, en edes minä. Mutta meidän Alpo se on, joka useimmin päätyy juoksulenkeille mukaan. Sillä Alpolla on tahtoa mennä, tahtoa mennä tasaisen lujaa ja suoraan eteenpäin. Se jaksaa ihmetyttää mua kerta toisensa jälkeen, kuinka tuo pieni röhköpossu kiitää edellä, mua vähän liikaakin vetäen, eikä hyydy koskaan ensin, ei ainakaan tähän asti. Ja kait koirillakin kunto kasvaa kun rasitus lisääntyy? Mutta tosiasioiden nimissä täytyy tunnustaa, ettei tuosta mitään maratoonaria voi tulla, ei edes puolikasta.

Juoksukavereiden ykkönen taustallaan kakkonen ja kolmonen

Makkaran jäljellä

Makkarasta muodostui viikonlopun tunnussana, kun retkeiltiin Tanjan, Hertan ja Idan kanssa niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Lauantaina lähdimme tutulle kankaalle tekemään koirille makkarajälkiä (neljä viidestä sai lihapullajäljet, mutta kuitenkin), ja löysimme itsemme hirvimiehen passista, ei ollut kovin iloisen näköinen hirvimies silloin. Siispä jouduttiin tutulta metsäkankaalta tuntemattomaan rämeikköön, mutta se ei estänyt jäljestystouhuja. Tanjan poppoolle jälkihommat olivat tuttuja, joten homma sujui varsin näpsäkästi. Unton ja Alpon jäljet olivat suht suorat, lyhyet pätkät, että ne hoksaavat homman, Pyrylle olisi voinut tehdä taas millaisen jäljen tahansa, sitä koiraa ohjaa nenä! Jäljestyksistä otettiin videotkin, mutta ne ovat vielä käteni ulottumattomissa, joten lisään ne mahollisesti myöhemmin tänne blogiin.

Sunnuntaina lähdimme nauttimaan ulkoilusta ja paistamaan laavulle makkaraa. Tai meillä oli tarkoitus lähteä. Ajoimme autolla viidelle-kuudelle metsätielle, pakkasimme reput, kamerat ja koirat niskaan ja lähdimme kävelemään toteaksemme, että ollaan keskellä ei mitään, ei laavulla jonne kuvitteltiin olevan menossa. Käännyimme siis takaisin autoa kohti, pakattiin kaikki autoon ja ajoimme aina vaan uudelle tielle tehdäksemme tuon saman toteamuksen. Lopulta monen soitetun neuvon jälkeen löysimme oikean metsätien ja lopulta laavunkin, ja todettiin, että siellä on porukkaa kuin Stockan hulluilla päivillä, ei meidän auttanut kun kääntyä kannoiltamme ja jatkaa ajelua. Lopulta päädyimme tutulle ja turvalliselle Lemmenpolulle, ja sinne jäimme, vaikka aika ruuhkaista sielläkin oli. Koirat kuitenkin pääsivät nauttimaan toistensa seurasta ja me ihmiset saimme vihdoin nuotiolla paistettua makkaraa =D

Sievistelyä ja velitreffit

Pidimme viikko sitten pienen syyslomasen, ja olimme to-su Sievissä mökillä. Mun, Unton ja Alpon keskittyessä pelkästään rentoutumiseen, käytti kepo Pyryä metsällä harjoittelemassa seisojan virkaa. Muuten aika meni syöden, saunoen ja metsässä kävellen, pojille oli perinteisesti varattu herkulliset naudan putkiluut ajankuluksi. Yritettiinpä metsässä ottaa ryhmärämä-kuvaakin, mutta ihan 100% tyytyväinen ei voi kyllä olla =D

Mökkeilyn jälkeen uskalsin vihdoin laittaa Pyryn kuvan muiden bretoniharrastajien nähtäville ja sieltä poikikin heti veljestreffit. Kuka olisi uskonut, että Pyryn täysveli Aatu ja isoveli Pancho koirapuistoilevat kävelymatkan päässä meistä! Sovimme heti treffit puistoon ja vastassa oli niin samanlainen koikkeliini, pelkkää jalkaa oleva vilkas riiviö kuin Pyry. Ja vihdoin sain itsekkin tutustua toiseen bretoniharrastajaan, jonka kanssa vielä kiinnostuksetkin natsasi hyvin kohdilleen =)

Kiihdyttelyä ja pyrähtelyä

Virpiniemen Greyhoundurheilijat ry järjesti tänään kaikkien koirarotujen kiihdytyskilpailun Virpiniemen greyhound stadionilla, ja monien muiden tavoin suuntasimme sinne siskoni, vanhan kisakonkarin Unton ja ensikertalaisen Alpon kanssa. Kisapaikkaa lämmitti aurinko, ja kahvin ja makkaran tuoksu huumasi nenän. Harmiksi vain siellä pörräsi myös syksyn ärhäköitä ampiaisia, joten kaikki herkuttelut väistyivät pelon tieltä.

Itse kiihdyttelyt sujuivat mallikkaan jouhevasti. Kuka koira juoksi vieheen perässä, kuka omistajansa, mutta kaikilla oli hauskaa :) Unto suorastaan tärisi jännityksestä ennen omaa vuoroaan, eikä jäänyt epäselväksi, etteikö Unto tietäisi mitä on tekemässä.

Unton aika oli 9,12 sekuntia, joka on hieno parannus edelliseen ennätykseen (9,87s). Epäilin hieman, että hoksaakohan Alpo mistä on kyse ja meninkin maaliviivalle sitä vastaan, jotta se juoksisi edes mun luokse jos viehe ei kiinnosta. Turhaan epäilin, Alpo teki upean ensijuoksunsa aikaan 10,72s.

Kiihdytyskisojen ajan Pyry oli yksin kotona, joten täytyi senkin päästä irroittelemaan kisojen jälkeen. Suuntasimme lähimpään koirapuistoon, jossa ei ikäväksemme ollut ketään. Puolen tunteroisen odottelu kuitenkin palkittiin ja puistoon tuli villis ja toinen pieni haukku, sekä iso kultainen noutaja. Pyry ja villakoira löysivät hienon yhteyden ja pyrähtelivät niin, että sorat vaan lenteli perässä. Tämä oli Pyryn ensimmäinen kerta koirapuistossa yhtäaikaa muiden koirien kanssa, ja Pyry oli kyllä täydellinen puistokoira <3 Se tuli luokse kun kutsui, ja kävi välillä ilman kutsuakin ilmoittelemassa itsestään. Kuitenkin Pyry myös irroittautui hyvin läheltä ja juoksi sydämensä kyllyydestä kaverinsa kanssa. Nyt kotona on kolme tyytyväistä koiraa viettämässä leppoista sunnuntai-iltaa :)

2-vuotias Alpo!

Alpo täytti tänään 16.9.2011 kaksi vuotta! Synttäreitä on vietetty rauhallisissa merkeissä, synttärilahjaksi tuli naudan ydinluu, jonka kimpussa meni koko ilta.

Hyvää syntymäpäivää ihana Alpomme <3

Synttärisankari

Synttärilahja

Syysretkellä

Eilen oli upea alkusyksyn päivä, viimeinen lomapäivä ennen kouluunpaluuta ja sitä juhlistettiin retkeilemällä kaverikoirien Idan ja Hertan kanssa. Alpo jäi kotiin viettämään laatuaikaa kepon luo, kun Pyry lähti purkamaan energiaa ja Unto karistamaan vartaloonsa kertyneitä ylimääräisiä satoja grammoja.

Unto ja "kaksossiskonsa" Hertta, joskus tuntuu, että niillä on omat kaksosjuttunsakkin :)

Metsässä kävelyn jälkeen etsimme tyhjän laavun, jotta pääsisimme paistamaan makkaraa. Laavun ohi kulki muutama ihminen ja Pyrylle houkutus kävi liian suureksi lähteä tutkimaan minne he olivat menossa, se karkasi ensimmäisen kerran! Onneksi se pysähtyi toiselle laavulle vähän matkan päähän, josta kävin nappaamassa sen mukaani palautetta antaen. Toivottavasti tuo on vain iän aiheuttama ohi menevä vaihe, sillä epäilin, että tajusiko koko koira etes hävetä.

Kuvakokoelma sadepäivän monttuilusta